Valamon luostari

Kiireettömyys kutsuu

Luostarin suosituin kävelyreitti johdattaa kulkijan matkamiehen ristiksi kutsutulle kumarrusristille, jonka veljestö pystytti Juojärven rantaan 1980-luvun lopussa.

Noin neljän kilometrin mittainen reitti mutkittelee vaihtelevissa maisemissa osin järven rantaa myötäillen. Matkan varrelta löytyy myös laavu, jolle voi pysähtyä vaikka syömään eväitä tai grillaamaan.

Toinen viitoitettu reitti vie luostarin hautausmaalta tunnelmalliseen rukousmetsään. Polun profiili on huomattavasti matkamiehen ristin reittiä vaativampi. Mittaa polulla on kaikkiaan kolmisen kilometriä. Perillä kulkijaa odottaa pieni hiljentymään kutsuva erakkomaja rukouskirjoineen ja ikoneineen.Pidempää kävelyreittiä kaipaavat valitsevat 18 kilometrin mittaisen luostarivaellusreitin, joka vie Valamosta Lintulan nunnaluostariin. Viitoitettu reitti kulkee osin kapeilla metsäpoluilla, joten matkaan on syytä varustautua hyvin kävelyjalkinein. Evästaukopaikoiksi sopivat esimerkiksi reitin varrelta löytyvä kota tai Taivallahden kanava.

Luostaria ympäröivät myös monet Heinäveden kunnan ylläpitämät ulkoilureitit. Luostarin vastaanotossa osataan kertoa myös polkupyörien lainausmahdollisuudesta.