Valamon luostari

Kiireettömyys kutsuu

Sata vuotta ilman tsaaria

Irina Zatulovskayan taidetta Valamon luostarissa 25.5.-31.8.2017

Tulevan kesän Valamon kesänäyttelyssä nähdään Irina Zatulovskayan ortodoksisesta uskosta aiheita hakevaa uutta tuotantoa. Lukuisten öljyvärimaalausten, akvarellien ja grafiikkateosten joukossa nähdään myös 2000-luvun alussa valmistuneet kahtatoista kirkkovuoden suurta juhlaa esittävät maalaukset.

Irina Zatulovskaya (s 1954) on moskovalainen kuvataiteilija. Vuosina 1971-1975 hän opiskeli Moskovan Polygrafisessa instituutissa ja on sen jälkeen osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin. Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt vuodesta 1986 lähtien kotimaansa lisäksi mm. Suomessa, Englannissa, Virossa, Italiassa ja Ruotsissa. Hän on osallistunut ”Kolme sisarta”yhteisnäyttelyihin Outi Heiskasen ja Lena Cronqvistin kanssa Vologdassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Zatulovskayan teoksia on mm. Tretjakovin gallerian, Venäläisen museon, Pushkin museon, Kiasman, Varsovan kaupunginmuseon, Trenton ja Rovereton nykytaiteen museon kokoelmissa sekä monissa venäläisissä ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.

Näyttely on avoinna ma-la klo 10-17, su ja kirkollisina juhlina klo 12-17.