Valamon luostari

Kiireettömyys kutsuu





Valamon opisto – silta arjen ja pyhyyden välillä

 

Valamon opisto

Valamon opisto syntyi 30 vuotta sitten vastaamaan osaltaan siihen kasvavaan kiinnostukseen, jota ortodoksista uskoa ja luostarielämää kohtaan tuolloin tunnettiin. Valamon luostari koki velvollisuudekseen vapaan sivistystyön hengessä tarjota etsijöille ja kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua ja perehtyä ortodoksiseen uskooon, kulttuuuriin ja kirkkotaiteisiin.

Vaikka nykyisin tietoa ortodoksisuudesta on aiempaa monipuolisemmin ja helpommin saatavissa, Valamon opiston yhtenä perustehtävänä on edelleen ortodoksisuuden tutuksi tekeminen. Tämän lisäksi opetustarjonta on vuosien myötä laajentunut kattamaan kädentaitojen, ajattelun ja monipuolisen itsensä kehittämisen kursseja. Kaikkiaan erilaisia kursseja järjestetään vuosittain noin 150 ja opiskelijoita niille osallistuu pitkälti yli kaksi tuhatta.

 

Opiston juhlakirjaa on edelleen saatavissa opistolta ja Tuohuksesta

opiston merkkivuoden kunniaksi julkaistiin Elsi Takalan toimittama juhlakirja Silta arjen ja pyhyyden välillä. Kirjassa käydään läpi opisto esittäytyy ennen muuta yli 40 opiston piirissä vaikuttaneen ihmisen kokemusten ja muistelmien kautta. Lisäksi teoksessa runsaasti kuvia 30 vuoden taipaleelta. Juhakirjan voi hankkia Valamon opistosta 28 € hintaan.

  

 
» Ilmoittautuminen kursseille

Kursseille voit ilmoittautua suoraan kyseisen

  • kurssin nettisivulta,
  • sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai
  • puhelimitse 017 5701 401 (ma-pe klo 9-15).

Selaa kursseja aihepiireittäin sivun oikealta palstalta.

 

» Kurssiesite

Uusi kurssiesitteemme ilmestyy 27.3.2017

Selaa sähköisiä esitteitä

Kurssiesite – Talvi 2016–2017 (huhti–lokakuu)

Lataa esite pdf-muodossa 

Tilaa painettu esite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Brochyr av Valamo folkhögskola på svenska 

 


Lähiaikoina alkavat kurssit: