Valkealan alttaritaulun konservointi valmistuu

Sen jälkeen kun edellisen kerran kirjoitin Valkealan alttaritaulusta, on teoksen historiasta selvinnyt mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Meillä konservointilaitoksella kävi tammikuun lopulla vieraita Valkealan seurakunnasta. Seurakuntapastori Ari Luomajoki antoi ystävällisesti käytettäväksi tietoja, joita hänellä oli teoksen vaiheista. Alttaritaulu on, kuten olin arvellutkin, kunnostettu ennen sen sijoittamista nykyiseen kirkkoon vuonna 1927. Korjaukset teki Hanna Schjerfbeck, taiteilija Helene Schjerfbeckin veljentytär, joka oli opiskellut konservointia Münchenissä.

Vanhojen korjausten lisäksi alttaritaulussa on yksi toinenkin piirre, joka on silmiinpistävä, ja ainakin konservaattorin näkökulmasta hyvin mielenkiintoinen. Maalauksessa on leveitä, tummia halkeamia lähes kaikilla värialueilla. Halkeamissa näkyy maalipinnan alla oleva tumma pohjustuskerros. Joissakin kohdissa, kuten ihoalueilla, maali on myös rypyssä.

Ilmiötä kutsutaan kuivumiskrakelyyriksi tai -halkeamiksi ja kuivumisrypyiksi. Kuivumiskrakelyyri ei johdu maalauksen korkeasta iästä. Halkeamat ja rypyt ovat todennäköisesti muodostuneet maalaukseen melko pian sen valmistumisen jälkeen, kun maali on kuivunut ja kovettunut.

Kuivumiskrakelyyrin syntyyn on monia syitä. Se johtuu usein maalissa olevan öljysideaineen ja pigmenttien huonosta sekoitussuhteeesta, tai esimerkiksi siitä että uusi maalikerros on maalattu märän kerroksen päälle. Kuivumiskrakelyyriä esiintyy erityisesti tiettyjen mustien ja ruskeiden pigmenttien, muun muassa maapigmentti umbran yhteydessä. Valkealan alttaritaulussa kuivumiskrakelyyriä on kaikilla värialueilla, joten on mahdollista että ongelman syynä olisi tumma alusmaalaus- tai pohjustuskerros. Se saattaa sisältää juuri näitä kuivumisongelmia aiheuttavia pigmenttejä.

                                                  Voimakasta kuivumishalkeilua ruskeilla maalialueilla.

Kuivumiskrakelyyri ei 1800-luvun maalauksissa ollut tarkoituksellista. Myöhemmin jotkut modernit taiteilijat ovat kyllä käyttäneet ilmiötä teoksissaan tietoisesti erilaisten pintastruktuurien luomiseen. Valkealan alttaritaulun kuivumishalkeamat eivät kuitenkaan luultavasti kuuluneet maalarimestari A.G Thitzin suunnitelmaan teoksesta, kun hän maalasi sitä vuonna 1819. Halkeamat ovat kuitenkin olleet osa maalausta melkein 200 vuotta. Ne eivät myöskään ole uhka teoksen säilymiselle. Niinpä halkeamia ei käsitelty laajemmin nyt konservoinnin yhteydessä. Vain joitakin häiritsevimpiä halkeamia hahmojen ihoalueilla sävytettiin vähemmän näkyviksi.

                                                              Anna Lehikoinen ja Anna von Numers pingottamassa alttaritaulua takaisin kiilakehykselle

Alttaritaulun konservointi on nyt saatu valmiiksi. Suuritöisin toimepide konservoinnin loppuvaiheessa oli lakan ohentaminen. Maalauksesta poistettiin pintalikaa jo aiemmin, irtoavan maalin kiinnittämisen yhteydessä. Maalaus on kuitenkin aikaisemmassa korjauskäsittelyssä, ehkäpä juuri vuonna 1927, lakattu likaiselle pinnalle. Niinpä iso osa maalauksen sävyjä tummentavasta liasta oli lakan alla. 

                                                             Lakan alla ollut harmaa lika irtosi, kun lakkaa poistettiin

Lika irtosi melko helposti lakan mukana, ja maalauksen värit kirkastuivat huomattavasti. Myös maalauksen alareunassa olevat rakennukset ja ristit erottuvat nyt paremmin. Lopuksi maalaus lakattiin, ja sen pinta sai tasaisen kiillon. Alttaritaulu saa vielä hetken kuivua pinnan lakkaamisen jälkeen, sitten se kiinnitetään takaisin kehykseensä. Se palautuu takaisin kotikirkkoonsa Valkealaan sopivasti ennen kirkon 90-vuotisjuhlia 26.3.2017.

                                                 Valkealan alttaritaulu konservoinnin jälkeen

2.3.2017 Anna Lehikoinen

Kirjoittajan nimi

Kirjoittaja

Anna Lehikoinen