Hiljentyminen kannattaa, sillä aivot ovat nykypäivän hektisessä arjessa kovalla kuormituksella. Hiljaisuus tutkitusti auttaa palautumaan ärsykkeiden tulvasta. Ympäristö, jossa on vain vähän aistiärsykkeitä, elvyttää fyysistä ja psyykkistä terveyttä nopeasti. Luostari tarjoaa mahdollisuuden elpymiselle.
”Vasta täällä olen tajunnut, miten typerää elämää kaupungissa vietetään ja miten onnellinen ihminen voi olla hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Myös ajattelun kannalta se on ihanaa.”
Näin totesi Albert Einstein vuonna 1928 lomaillessaan Lyypekinlahden rannalla. Sittemmin hiljaisuuden myönteiset vaikutukset ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen on todettu myös tieteen keinoin. Ärsykkeiden kyllästämässä yhteiskunnassa hiljentymisen merkitys korostuu vuosi vuodelta.
Aivan kuten jalkamme, myös aivomme rasittuvat joutuessaan liian kovalle koetukselle. Melulle altistuminen aiheuttaa monenlaisia haittavaikutuksia. Sen on havaittu heikentävän unen laatua, lisäävän sydän- ja verisuonitautien riskiä ja heikentävän immuniteettijärjestelmää.
Aivot kuormittuvat ärsykkeistä
Puheesta syntyvä taustahäly heikentää muistia ja tarkkaavaisuutta. Esimerkiksi avokonttoreissa työskentelevät ihmiset altistuvat jatkuvasti ympäriltä kuuluvalle puheelle, joka on muistin ja tarkkaavaisuuden kannalta erityisen häiritsevää.
Ajatustyössä aivot voivat kuormittua haitallisen paljon, mikä lisää fyysistä ja psyykkistä uupumusta sekä mielenterveysongelmia. Lisäksi luova ongelmanratkaisukyky heikkenee ja virhe- ja tapaturmariskit kasvavat.
Kaikki aivojamme häiritsevä ja kuormittava häly ei suinkaan ole ääntä. Mitä enemmän vietämme aikaa internetin ja älypuhelinten informaatiotulvassa, sitä todennäköisemmin unohtelemme asioita. Älylaitteet uhkaavat kykyä keskittyä, ajatella ja yhdistellä asioita analyyttisesti.
Hiljentyminen helpottaa ylikuormitusta
Hiljaisuus auttaa lepäämään, keräämään voimia, palautumaan ja vapautumaan hektisen arjen vaatimuksista. Luovuus herää uudella tavalla eroon hiljaisuudessa, kun huomio ei jatkuvasti karkaa ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin.
Lyhytkin oleskelu luonnossa nostaa mielialaa ja vähentää stressiä. Luonto myös alentaa verenpainetta, pulssia ja kortisolipitoisuutta, jolla mitataan elimistön stressitilaa. Ympäristö, jossa on vain vähän aistiärsykkeitä, elvyttää fyysistä ja psyykkistä terveyttä nopeasti.
Valitse mieleisesi luostarin huonevalikoimasta
Hiljentyminen kannattaa. Aivojamme ei ole luotu kestämään sitä kuormaa, jonka ne nykypäivän kiireisessä yhteiskunnassa saavat kontolleen.
Luostarissa majoitut elvyttävässä, kiireettömässä ympäristössä. Valamossa on vuoden ympäri tarjolla useita eritasoisia vaihtoehtoja majoittumiseen. Voit valita mieleisesi luostarihotellin ja opistohotellin huonevalikoimasta, askeettisista vierasmajoista tai vanhan munkkilan huoneista. Majoitustiloissamme ei ole televisiota tai radiota. Kun ulkovalot illalla himmennetään, ympäristö virittäytyy lepoon ja uneen, jota ulkomaailman hälinä ei häiritse.
Tutustu majoitusvaihtoehtoihin: https://valamo.fi/vierailut/majoitus
Lähde: Ampuja, O. (2017). Hyvä hiljaisuus (Ensimmäinen painos.). [Jyväskylä]: Atena.