Kurssin kuvaus
Jokainen ihminen kaipaa kokemusta, että olen arvokas, ainutlaatuinen ja korvaamaton. Silloin on helppo elää omana itsenä, olla rohkea, avoin ja tuntea elämä täydellä sydämellä. Elämässä kuitenkin erilaiset ikävät kokemukset jättävät meihin jälkiä. Ne saavat uskomaan, etten kelpaisikaan yhteyteen aitona itsenäni. Tästä syntyvä häpeä on tunteena niin voimakas, että usein se kätketään tai peitetään esimerkiksi suorittamisella, välttelemisellä, vähäeleisyydellä, kilpailemisella tai vertailemisella. Häpeä johtaa usein oman itsen kutistumiseen. Emme uskalla olla avoimia ja totta toisille ihmisille. Emme uskalla tuntea tunteitamme, olla luovia, herkkiä ja avautua elämälle. Sisäinen yksinäisyys saattaa vaivata meitä. Toivomme, että voisimme muodostaa vahvemman yhteyden toisiin ihmisiin ja samalla pelkäämme, että mitä tästä yhteydestä seuraa. Yhteyden esteet eivät ole aina muissa, vaan usein myös meissä itsessämme ja siinä, uskallammeko avautua sille. Tällä kurssilla pysähdytään pohtimaan, miten häpeä estää meitä elämästä täydellä sydämellä. Kurssilla rakennetaan omaan itseen lämmintä, ymmärtävää ja iloitsevaa suhtautumista. Samalla tutustutaan siihen, kuinka tärkeää on elää yhteydessä sekä omaan itseen että toisiin. Ihminen kukoistaa yhteydessä, jossa hän voi elää vapaasti omana itsenään. Silloin hän ei tunne irrallisuutta toisia ihmisiä tai ympäröivää maailmaa kohtaan. Kurssilla jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija ja saa myös jakaa omia kokemuksiaan juuri siinä määrin, kuin se tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Lämpimässä ja lempeässä ilmapiirissä hahmotellaan sitä, kuinka kokea elämässä yhä enemmän ja vahvempaa yhteyttä. Kurssiin sisältyy lyhyt ennakkohaastattelu puhelimitse, jossa kartoitetaan osallistujien toiveita ja odotuksia. Kurssi alkaa 30.10., edellisen yön majoitus kuuluu kurssin hintaan, mahdolliset ruokailut 29.10. maksetaan Trapesaan normaalihinnoin. Opettajana filosofi, tietokirjailija ja mielenterveystyön asiantuntija Samuel Salovuori.
Kurssin ohjelma
Päivitetään myöhemmin.