Kurssin kuvaus
Nykyinen elämäntapa, joka tähtää kaikessa yhä parempien tuloksien tekemiseen, johtaa kilpailutilanteisiin ja päivittäiseen kiiruhtamiseen. Ei jää aikaa pelkkään olemiseen, jota pidetään ajan hukkaamisena. Oleminen ei kuitenkaan ole toimettomuutta. Hiljaisuudessa ihminen kohtaa vapaasti omat ajatuksensa ja tunteensa, ja tajuamalla omat sidonnaisuutensa kykenee vapautumaan kuluttavista ja ahdistavista toimintatavoista ja ajatusympyröistä. Valamon opiston ”Askelia hiljaisuuteen” - retriitti pyrkiikin kolme päivää kestävällä ohjatulla jaksolla tarjoamaan mahdollisuuden ja edellytykset parantavan ja vahvistavan hiljaisuuden etsimiseen. Omatoimisesti tai yhdessä voi herkistää aistejaan ja sisintään käymällä luostarin hautausmaalla tai kulkemalla luostarin rukouspolun metsän hiljaisuudessa. Kuuntelemalla ja tarkkailemalla lintuja ja kasveja voi kokea metsän elämää, ja mietiskellen ammentaa uusia voimia. Polun voi kulkea yksinään tai yhdessä. Hinta 250 €/OH1, sisältäen ohjelmaan merkityt ateriat.
Kurssin ohjelma
Perjantai 26.8.
15.00 Kurssin avaus Opiston luokka 204
16.30 Päivällinen Trapesa, Keisarin kabinetti
18.00- Ehtoopalvelus, I hetki ja iltarukoukset. Pääkirkko
19.30– Iltapala Trapesa, Keisarin kabinetti
Ensiaskeleet: kiireestä rauhaan
Hiljaisuuteen laskeutuminen
Lauantai 27.8.
6.00 Aamupalvelus ja liturgia
7.30- Aamupala
09.00 Hiljentyjän varusteet: aistit käyttöön!
10.00- Polkua pitkin...:
omatoimista hiljentymistä tai yhteinen käynti luostarin luostarin hautausmaalla, jonka yhteydessä aktiivista kuuntelemista
12.00- Lounas, Trapesa, Keisarin kabinetti
14.00 Matkalla kohti...:
kävelyretki matkamiehen ristille tai kodalle, jonka yhteydessä aktiivista kuuntelemista Päiväkahvi kävelyreitin varrella olevalla laavulla tai kodalla
16.00 Perille saapumista:
omatoimista tai yhteistä hiljentymistä saatujen elämysten prosessoimiseksi runoja tai musiikkia kuunnellen
18.00- Vigilia. Pääkirkko
20.00 Iltapala Trapesa, Keisarin kabinetti
Sunnuntai 28.8.
8.30- Aamupala
9.00 Liturgia
11.30 Matkan päätös: yhteenveto ja päätöslounas. Trapesa
Oikeudet muutoksiin pidätetään