Elämä luostarissa

Munkin päätehtävä on rukouselämän harjoittaminen. Sen näkyvimmän osan muodostavat yhteiset päivittäiset jumalanpalvelukset. Kaikki veljestön jäsenet osallistuvat jumalanpalveluksiin palvelusvuorojen mukaisesti joko kanssarukoilijoina, alttaripalvelijoina eli ponomareina, lukijoina, laulajina, diakoneina tai pappeina.

Myös työ muodostaa tärkeän osan kilvoituksesta. Igumeni osoittaa kullekin veljelle tietyt työtehtävät, joita kutsutaan kuuliaisuustehtäviksi. Kaikki työtehtävät ovat luostarissa samanarvoisia ja niiden kuuliainen suorittaminen rinnastetaan rukoukseen. Jopa jumalanpalveluksesta voi olla poissa kuuliaisuustehtävän vuoksi.

Veljestön työviikko on kuusipäiväinen. Jumalanpalveluksissa käydään kuitenkin viikon jokaisena päivänä. Maanantaista lauantaihin päivät alkavat aamupalveluksella klo 06.00. Sunnuntaisin voi levätä pidempään, sillä III hetki ja liturgia alkavat vasta klo 9.00. Kuuliaisuustyöt alkavat aamiaisen jälkeen ja jatkuvat klo 11 syötävän yhteisen lounaan jälkeen pitkälle iltapäivään. Kello 16.00 lähtien veljestöllä on mahdollisuus nauttia päivällinen ennen klo 18.00 alkavaa iltapalvelusta. Päivän viimeinen palvelus päättyy arkisin klo 19.30 mennessä, lauantaisin noin tuntia myöhemmin. Sen jälkeen kilvoittelijalla on omaa aikaa, jonka voi käyttää esimerkiksi lukemiseen, ulkoiluun tai lepäämiseen. Hiljaisuus luostarinmäellä alkaa viimeistään kello 22. Yölevolle veljestön jäsenet käyvät kukin oman rytminsä mukaan.

Suuret kirkolliset juhlat voivat aiheuttaa suuriakin poikkeuksia viikko- ja päivärytmiin. Myös lyhyet matkat – esimerkiksi pyhiinvaellukset ja vuosittaiset sukulais- ja ystävävierailut – ovat mahdollisia igumenin luvalla.

Tie luostariasukkaaksi

Valamon luostarin veljestöön voivat hakeutua täysi-ikäiset ortodoksisen kirkon miespuoliset jäsenet, joilla ei ole maallisia sidonnaisuuksia – esimerkiksi huollettavia lapsia. Myös fyysisen ja erityisesti psyykkisen terveyden on syytä olla kunnossa, sillä jokaiselta veljestöön pyrkivältä edellytetään sekä huomattavaa työpanosta että kykyä sopeutua tiiviin, säädellyn ja säännöllisen yhteisöelämän vaatimuksiin.

Syitä luostariin hakeutumiselle on monia ja ne ovat henkilökohtaisia. Tärkein edellytys luostarielämän valitsemiselle on kuitenkin vilpitön luostarikutsumus – halu elää kristillistä kilvoituselämää yhteisössä Jumalan tahtoa noudattaen.

Luostarielämästä kiinnostuneet voivat ottaa kirjallisesti yhteyttä luostarin johtajaan, Arkkimandriitta Sergeihin. Kaikkien luostariin aikovien on kuitenkin tärkeää muistaa, että luostarikilvoituksen rinnalla ortodoksilla on valittavanaan myös toinen yhtä vaativa ja arvostettu tapa elää kristillisten ihanteiden mukaisesti: avioliitto.

Pitkä tie vihkimykseen

Luostariin aikova tutustuu ensin luostarielämään ahkeroimalla noin vuoden ajan erilaisissa kuuliaisuustehtävissä noviisina. Jos kuuliaisuusveli sopeutuu hyvin luostarin elämäntapaan, hän saa pian tämän jälkeen siunauksen siirtyä kantamaan munkin asuun kuuluvaa alusviittaa, vyötä ja skufiaksi kutsuttua päähinettä. Vuoden, kahden kuluttua tästä kuuliaisuusveli voi hakea virallisesti veljestön jäsenyyttä.

Koko veljestö äänestää keskuudessaan jäsenyydestä. Täysivaltaiseksi veljestön jäseneksi siirryttyään kuuliaisuusveljellä on äänioikeus veljestön kokouksissa.

Kun todetaan, että kuuliaisuusveljellä on luja vakaumus sitoutua loppuelämäksi luostarielämään, hänet voidaan vihkiä viitankantajaksi, jolloin hänet puetaan päällysviittaan ja hunnulliseen päähineeseen, klobukkiin. Munkiksi vihkiminen tapahtuu tämän jälkeen igumenin hyväksi katsomassa aikataulussa. Lopulliset luostarilupaukset antaessaan munkiksi vihittävä lupaa elää loppuelämänsä naimattomuudessa, kuuliaisuudessa ja ilman henkilökohtaista omaisuutta. Vihkimyksen yhteydessä munkki saa uuden nimen, rukousnauhan ja jumalanpalveluksissa käytettävän laahuksellisen viitan eli mantian.

 

Munkkeuden asteet

Kuuliaisuusveli
Kilvoituselämää luostarissa harjoitteleva mies, joka ei ole vielä tehnyt pysyvää lupausta asettua asumaan luostariin. Kuuliaisuusveljestä käytetään myös nimitystä noviisi. Igumeni siunaa kuuliaisuusveljelle alusviitan käyttöoikeuden noin vuoden luostarikilvoittelun jälkeen.

Viitankantajamunkki
Luostariasukas, joka ei vielä ole tehnyt luostarilupauksia, mutta jolle on siunattu kirkossa oikeus käyttää kuuliaisuusveljelle kuuluvan alusviitan lisäksi myös päällysviittaa ja hunnullista päähinettä, jota kutsutaan klobukiksi.

Munkki
Kilvoittelija, joka on antanut munkiksi vihkimykseen kuuluvat lupaukset nöyryydestä, köyhyydestä ja siveellisestä puhtaudesta. Merkiksi vihkimyksestä munkille annetaan uusi nimi ja hänet puetaan pitkään kirkossa käytettävään laahusviittaan, jota kutsutaan mantiaksi. Papiksi vihittyä munkkia kutsutaan pappismunkiksi, diakoniksi vihittyä munkkia puolestaan munkkidiakoniksi.

Skeemamunkki
Slaavilaisessa perinteessä yleensä ikääntynyt ja hengellisesti pitkälle edennyt munkki, joka on vihitty omistautumaan ankaraan kilvoitukseen eli ns. suureen skeemaan. Skeemamunkki on vapautettu kaikista yhteisön velvollisuuksista, kuten yhteisistä jumalanpalveluksista, työnteosta ja ruokailuista ja hän saa laatia itselleen sopivan, yksin rukoukselle omistetun päiväohjelman. Skeemamunkin asuun kuuluu viitan päälle puettava hupullinen vaate, johon on kuvattu mm. Kristuksen kiduttamiseen käytetyt välineet sekä psalmien tekstejä.

Arkkimandriitta on arvonimi, joka voidaan myöntää luostarin johtajalle eli igumenille tai ansioituneelle pappismunkille. Arkkimandriitan arvo vastaa seurakuntapapille myönnettyä rovastin arvoa, joskin jumalanpalveluksissa yleisortodoksisen liturgisen järjestyksen mukaisesti arkkimandriitat ovat rovastin edellä.

Luostaripapistoon kuuluvat arkkimandriittojen lisäksi myös lukijat, ipo- eli hypodiakonit, munkkidiakonit, arkkidiakonit ja pappismunkit. Ortodoksisessa kirkossa myös piispuuteen vihittävät ovat munkkeja.

Viitassa kulkee luostarissa veljestön lisäksi myös vieraileva seurakuntapapisto, johon lukeutuvat sekä lukijat, diakonit että papit. Luostaripapiston ja seurakuntapapiston erottaa kirkossa toisistaan siitä, että seurakuntapapilla ei ole päässään hunnullista klobukkia. Kaikki mustaan viittaan pukeutuneet eivät siis ole luostariasukkaita.

Veljestö tänään

Valamon veljestön lukumäärä näyttää vakiintuneen keskimäärin kymmeneen jäseneen. Veljestön keski-ikä on 45 vuotta.

Veljestön jäsenet asuvat Juojärven rantaan vuonna 1979 valmistuneissa taloissa, joissa on yhteensä 16 vaatimattomasti sisustettua yhden hengen huonetta eli keljaa. Yleisöllä ei ole pääsyä veljestön asuinrakennuksille.

Paitsi kilvoitteluelämäksi, luostarielämää kutsutaan perinteisesti myös enkelielämäksi. Sen perimmäinen tarkoitus on kilvoittelijan sielun pelastus. Käytännössä kilvoitteluelämä on työn, rukouksen ja levon vuorottelua.

Veljestön jäsenet

Arkkimandriitta Sergei, luostarin johtaja.

Arkkimandriitta Herman, Lintulan luostarin pappi ja rippi-isä                                        

Pappismunkki Mikael, varajohtaja, taloudenhoitaja                                                       

Pappismunkki Aleksanteri, kirkkoleipien paistaja

Munkkidiakoni Viktor, tietotekniikkavastaava

Munkkidiakoni Jaakob, kanttori, arkistonhoitaja

Munkkidiakoni Nasari, kalustonhoitaja, kanttori, luostarin sihteeri

Munkki Andreas, viinitilan hoitaja

Munkki Trifon, vanhuuden levossa

Kuuliaisuusveli Savva, puuseppä

Kuuliaisuusveli Vladimir                                                                                                

Kuuliaisuusveli Mattias

Kuuliaisuusveli Oleg