Luostarimuseo

Luostarimuseo

Valamon Kulttuurikeskuksen alakerrassa avattiin kesäkuussa 2019 upea perusteellisesti uudistettu luostarimuseo, joka esittelee luostarin historiaa ja kirkollista esineistöä. Luostarimuseo on yksi tärkeimmistä ortodoksista kulttuuria ja elämää esittelevistä kokonaisuuksista Suomessa. Sen kokoelma on merkittävä läpileikkaus luostarielämään ja ortodoksisuuteen. Suuri osa mittaamattoman arvokkaasta esineistöstä esitellään museossa ensimmäisen kerran.

Pääsymaksu 10 €, samalla lipulla taidenäyttelyyn. Korttimaksu.

Huom! Näyttely ja museo avataan 10.5. Ryhmille museo käytettävissä etukäteisvarauksesta kiinnioloaikanakin.

Luostarin tarina ja historia kerrotaan maalauksin, esinein ja valokuvin. Esillä on luostarin vanhimpia tekstiilejä, keisarillisia lahjoituksia sekä papiston käyttämiä ristejä, päähineitä ja evankeliumikirjoja 1800-luvulta.

Sakraaliesineistön merkittävimpiä aarteita ovat keisari Aleksanteri I:n lahjoittama timanttiristi vuodelta 1822 sekä kreivitär Amalie Adlerbergin vuonna 1864 lahjoittamat ehtoollispeitteet, joiden hopeabrokadikankaan koristelussa on muun muassa punaisia hiottuja koralleja, kultakierukoita, kullattuja pieniä helmiä, karneoleja sekä akaatti- ja jaspislevyjä.

Museon ikonikokoelma on mielenkiintoinen ja laaja. Luostarin omien harvinaisuuksien lisäksi Valamo-säätiön Katri ja Harri Willamon merkittävä ikonikokoelmaa esitellään kattavasti. Nähtävillä on läpileikkaus koko Willamon kokoelmasta: aikakausista, aiheista kuin materiaaliteknisistä toteutuksistakin. Ytimessä ovat 1800-1900-luvuilla maalatut kansanikonit, joiden yksinkertaista ja värikylläistä tyyliä on alettu ymmärtää vasta viime aikoina.

Vuonna 2015 tuli kuluneeksi 75 vuotta siitä, kun Laatokan Valamosta evakuoitiin talvella 1939-1940 sodan seurauksena lähes kaksisataa munkkia, ensin Keski-Suomeen Kannonkoskelle ja sieltä kesällä 1940 Heinäveden Papinniemen kylälle, mistä luostari osti Saastamoisen kartanon uudeksi luostarin paikaksi.

Kun luostarin silloinen johtokunta igumeni Haritonin johdolla kävi katsomassa myytävänä olevaa Saastamoisen kartanoa, sen päärakennuksen erään huoneen seinältä löytyi heidän yllätyksekseen pieni luostarin perustajien, pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten ikoni. Se oli tullut Papinniemen kartanoon jo 1920-luvulla erikoisella tavalla. Hollannin prinssi Henrik oli ollut vierailulla Suomessa ja kartanon omistaja, ministeri Saastamoinen, oli käyttänyt arvovierasta Laatokan Valamossa, mistä tuo ikoni oli prinssille muistoksi annettu. Sen jälkeen vieras oli tuotu lepäämään pariksi päiväksi Saastamoisen kartanoon, minne tuo ikoni oli unohtunut prinssiltä. Ministeri laittoi ikonin seinälle ja kun munkit näkivät tuon ikonin ja kuulivat tarinan, he ymmärsivät, että tässä oli Jumalalta merkki siitä, että luostarin tuli asettua juuri tänne, koska luostarin perustajat, pyhittäjäisät Sergei ja Herman olivat tuon ikonin kautta jo täällä. Päärakennuksen tulipalosta tämä ikoni saatiin pelastettua ensimmäisten joukossa.

Valamossa esillä oleva näyttely esittelee läpileikkauksen luostarielämän arkisesta työnteosta sekä kirkollisesta elämästä 1700-luvulta nykypäivään.

Näyttely ilmentää hyvin luostarin nopean nousun tuhkasta arvostetuksi suurluostariksi monine työverstaineen ja arvokkaine lahjoituksineen. Liturgiset esineet; ikonit ja kirkkotekstiilit, osoittavat venäläisen käsi- ja taideteollisuuden teknisen ja taiteellisen korkean tason.