Ikonimaalauksen jatkokurssi: Kelttiläiset pyhät 9/2022

23.09.2022 00:00 - 03.10.2022 00:00

Ilmoittautuminen päättyy: 09.09.2022 00:00 - Mikäli ilmoittautuminen on jo päättynyt, kysy kurssipaikkoja puh. 017 570 1810

kurssit@valamo.fi, p. 017-5701810

, 679€/Opistohotelli 1hh, 599€/hlö Opistohotelli 2hh

Kurssin kuvaus

Kurssi on tarkoitettu ikoneita jo pidempään maalanneille. Kelttien, (kreikan sanasta keltoi) hengellinen perinne on itäistä alkuperää. Kelttien ensimmäinen kosketus kristinuskoon tapahtui egyptiläisten lähetyssaarnaajamunkkien kautta. Tästä todistaa esimerkiksi kelttiläinen kirkkotaide. Kurssi alkaa viikonlopun mittaisella, kaikille avoimella seminaarilla kelttiläisestä hengellisyydestä. Kurssilla oppilas maalaa ikonin valitsemastaan kelttiläisestä pyhästä tai ryhmästä pyhiä. Maalaria puhuttelevaa pyhää/pyhiä voi etsiä ennen kurssia lukemalla heidän elämäkertojaan synaksarionista, joko painettuna tai Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilta. Kurssin alusta on varattu aikaa aiheen valintaan ja sopivan mallin/mallien etsimiseen opettajan avustuksella. Voimme luoda myös uusia sommitelmia elämäkertojen pohjalta. Ikonipohjan ja muut kurssilla tarvittavat välineet ja materiaalit voit ostaa opistolta. Opettajana ikonikonservaattori ja -maalari Antti Narmala.

Hinta 679 €/OH1 ja 599 €/OH2

Varattavissa oleva huonevaihtoehto varmistuu ilmoittautumisen yhteydessä varaustilanteen mukaan. 

Tämän kurssin maksamiseen voit hyödyntää Smartum-etuasi.

Kurssin ohjelma

OHJELMA © Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Perjantai 23.9. Pyhän Johannes Edelläkävijän sikiäminen

Saapuminen, majoittuminen ja lounas

Klo 16.00 Kurssin avaus ja orientaatio, pyhien elämäkertoihin tutustuminen alkaa

Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Lauantai 24.9. Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen

Klo 06.00 Aamupalvelus ja liturgia

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Pyhien elämäkertoihin tutustuminen jatkuu, kompositioiden suunnittelua

Klo 13.00 Lounas

Klo 15.00 Kiitosakatistos (luomakunnan akatistos) laavulla ja nokipannukahvit

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

Klo 18.00 Vigilia

Klo 19.30 Iltapala

Sunnuntai 25.9. Pyhittäjä Sergei Radonezilainen

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 III hetki ja liturgia
Klo 11.30 Lounas
Klo 14.00 Kompositioiden suunnittelua ja piirtämistä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

Klo 18.00 Ehtoopalvelus, kolmikanoni ja akatistos
klo 19.30 Iltapala

Maanantai 26.9. Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi

Klo 06.00 Aamupalvelus

Klo 07.30 Aamiainen

Klo 08.00 Liturgia hautausmaan tsasounassa
Klo 10.00 Piirroksen valmistamista

Klo 13.00 Lounas
Klo 15.00 Värien valmistamista

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti
Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Tiistai 27.9. Pyhittäjä Savvati Solovetskilainen

Klo 06.00 Aamupalvelus ja liturgia

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Käytännön työskentelyä

Klo 13.00 Lounas
Klo 15.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti
Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Keskiviikko 28.9. Pyhittäjä Hariton Tunnustaja

Klo 06.00 Aamupalvelus

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Käytännön työskentelyä

Klo 13.00 Lounas

Klo 15.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Torstai 29.9. Pyhittäjä Kyriakos Erakko

Klo 06.00 Aamupalvelus ja liturgia

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Käytännön työskentelyä

Klo 13.00 Lounas
Klo 15.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti
Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Perjantai 30.9. Pyhä Gregorios Armenian Valontuoja

Klo 06.00 Aamupalvelus

Klo07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Käytännön työskentelyä

Klo 13.00 Lounas

Klo 15.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

Klo 18.00 IX hetki, ehtoopalvelus ja iltarukoukset

Klo 19.30 Iltapala

Lauantai 1.10. Jumalanäidin suojelus

Klo 07.30 Lähtö Lintulan luostariin

Klo 08.00 Liturgia ja aamiainen Lintulassa

Klo 12.00 Käytännön työskentelyä

Klo 14.00 Lounas

Klo 15.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti
Klo 18.00 Vigilia

klo 19.30 Iltapala

Sunnuntai 2.10. Pyhä autuas Andreas Konstantinopolilainen

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 III hetki ja liturgia
Klo 11.30 Lounas
Klo 14.00 Käytännön työskentelyä

Klo 17.00 (-21.00) Mahdollisuus omatoimiseen työskentelyyn opettajan antamien ohjeiden mukaisesti

Klo 18.00 Ehtoopalvelus, kolmikanoni ja akatistos
Klo 19.30 Iltapala

Maanantai 3.10. Pyhä Dionysios Areopagita

Klo 06.00 Aamupalvelus

Klo 07.30 Aamiainen
Klo 09.00 Käytännön työskentelyä

Klo 13.00 Lounas ja päätöskahvit

Oikeudet muutoksiin pidätetään

Opettaja

Narmala Antti