Kurssin kuvaus
Aina ajankohtainen Jobin kirja!
Raamatun ehkä vanhin kirja kohtaa ihmisen ainaisen kysymyksen siitä, miksi elämään kuuluu onnettomuudet, sairaudet, vanheneminen ja kuolema. Ja miksi on niin, että ei edes täydellinen vilpittömyys Jumalan edessä johda onnistumiseen, vaan usein juuri raskaisiin pettymyksiin. Job pettyy täydellisesti elämänsä, hän menettää lapsensa, omaisuutensa ja terveytensä. Lohduttamaan saapuneet ystävät muuttuvat vihamiehiksi ja juuri kun näyttää, että kaikki loppuu käykin ilmi, että nyt vasta kaikki alkaa.
Elämme tänäänkin aikaa, jolloin Jumala kääntyy niiden rukouksen puoleen, jotka ovat kaikkensa menettäneet. Ps. 102:18, Mitä merkitsee, ettei Jumala enää hylkää ihmisen rukousta? Kurssilla käsitellään elämän todellisuuden asettamia ehtoja ihmisen kasvulle, sekä sitä miten helppoa on ”jalo ohitse kulkeminen”. Oleellista Jobin kohdalla on paikalle ilmestyneen Elihun osallistuminen kriisin hoitoon: hän ymmärsi rinnalla kulkemisen aakkoset - ja jokaisen oman vastuun.
Myötätunto, jota Jumala osoittaa luotujaan kohtaan, on Uuden Testamentin ja patristisen tradition oleellisin perintö, mutta se toimii vain käytännössä.
Kurssin opettajana isä Risto Käyhkö.
Kurssin ohjelma
OHJELMA © Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Perjantai 25.10.
klo
14.00 Saapuminen ja lounas
15.45 Kurssin avaus. Tutustuminen ja kurssin tavoitteet. Onnellinen ihminen?
16.00 Onko ihminen koditon tässä maailmassa? Kaitselmus vai sattuma?
17.00 Tutustuminen Valamon pääkirkkoon ja luostarin historiaan
18.00 IX hetki, Ehtoopalvelus ja pieni ehtoonjälkeinen palvelus ja kolmikanoni
19.30 Iltapala
20.00 Lopusta alkuun: Jobin kirjan ihmis- ja jumalakuvan lopputulema
Lauantai 26.10. Pyhän mirhanvuodattajan ja suurmarttyyrin Demetrios Tessalonikalaisen muistopäivä
06.00 Puoliyöpalvelus, aamupalvelus ja pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia
07.30 Aamiainen
09.00 Ohikuljetun ihmisen tuskan autenttiset ilmaukset. Mitä Jumalan poissaolo todistaa? Rinnalla kulkemisen vihanta vihreys - irti päästämisestä ja siirtymisestä sydämen sisäiseen kokemuksellisuuteen. Onko elämässä hyvä ja kaunis totta? Maailma ja sen ehdot?
12.00 Rukouspalvelus eli moleben Jumalansynnyttäjälle sekä pyhittäjäisillemme Sergei ja Herman Valamolaisille
12.30 Lounas
13.00 Kuolema, yhteys ja eheys tekee työtään meissä – käynti luostarin hautausmaalla ja litania
15.30 Se mikä vielä on sanomatta pahuuden ja kärsimyksen ongelmasta. Menneisyyden ja
tulevaisuuden leikkauspisteestä eli nykyisyydestä. Risainen reppu ja leuhkat eväät?!?
18.00 Vigilia
19.30 Iltapala
Sunnuntai 27.10.
(07.30- Aamiainen)
09.00 III hetki ja pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia. Panagia
11.30 Lounas ja päätöskeskustelu Trapesassa