Kirjaston historia

Ortodoksisen kirkon rikas jumalanpalveluselämä edellyttää laajaa jumalanpalveluskirjallisuutta. Jumalanpalvelustekstit käännettiin kreikasta kirkkoslaavin kielelle 900–1100 -luvulla. Tekstejä käännettiin ja jäljennettiin yleensä luostareissa, ja todennäköistä on, että myös Valamossa jo varhain valmistettiin käsikirjoituskirjoja omaan käyttöön. Luostarin omistusmerkinnöin varustettuja 1400-luvun käsikirjoituksia on säilynyt Venäjän kirjastoissa ja arkistoissa useita kappaleita.

Valamon kirjakokoelma kehittyi siis jumalanpalveluselämään ja luostarikilvoitukseen liittyvien käsikirjoitusten pohjalta. Puurakenteinen luostari tuhoutui täysin 1600-luvulla ruotsalaisten sotajoukkojen hyökkäyksissä, ja veljestö joutui siirtymään Sisä-Venäjän luostareihin. Käsikirjoitukset kulkivat mukana muiden arvoesineiden kanssa, mutta osa jäi sille tielleen. Kirjojen marginaaleihin tehdyt merkinnät kertovat nykypäivän tutkijoille taitetuista taipaleista ja käsikirjoitusten vaiheista.

Kokoelmasta kirjastoksi

1700-luvulla, keisari Pietari Suuren aikana, alkoi luostarin jälleenrakennus. Työ jouduttiin aloittamaan alusta, niin aineellisesti kuin hengellisesti. Valamon luostarin johtajaksi kutsuttiin Sarovin erakkolan johtaja, kilvoituksestaan tunnettu Nasari (pyhittäjä Nasari Valamolainen). Pitkän rakennuskauden aikana luostari sai Venäjän hallitsijoilta runsaasti kirjalahjoituksia, lähinnä kirkkoisien opetuksia, pyhien elämäkertoja ja jumalanpalveluskirjoja. Eräs huomattavimmista tuon ajan lahjoittajista oli keisarinna Elisabet Petrovna.

Valamon kirjasto varsinaisena muistiorganisaationa syntyi 1800-luvulla, kun kirjavarastoa ryhtyi hoitamaan igumeni Damaskin. Hän järjestytti kirjat ja luetteloi ne vuodesta 1830 alkaen. Hän piti kirjaa sekä hankinnoista että lainoista ja huolehti myös siitä, että lainaajat käsittelivät kirjoja asianmukaisesti. Vuodesta 1864 lähtien teokset järjestettiin Pyhän Synodin antaman luokitusohjeen mukaisesti. Igumeni Damaskin tunsi kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan ja kirjoitti itsekin hengellisiä runoja. Aikaisempana kuuliaisuustehtävänään hän oli Suuren skiitan lähellä sijaitsevassa erakkomajassa jäljentänyt kirjoja ja käsikirjoituksia. Käsin kirjoittamisen hidas kilvoittelumuoto säilyi Valamossa pitkään vielä sen jälkeen, kun siitä oli useimmissa Venäjän luostareissa luovuttu.

Igumeni Damaskin kartutti kirjaston kokoelmaa huomattavin ostoin. Hankintoihin sisältyi arvokkaita teoksia, kuten esimerkiksi varhaiskristillistä kirjallisuutta sisältävä moniosainen Mignen kreikkalainen patrologia. Hän yritti saada takaisin myös luostariin evakkomatkojen aikana hajalleen joutunutta kirjallisuutta, mutta ei aina onnistunut siinä. Igumeni Damaskin suunnitteli kirjastolle uudet, kivestä holvatut palonkestävät tilat, jotka valmistuivat hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1884.

Toiseksi kirjaston rakentajaksi 1800-luvulla tuli igumeni Damaskinin seuraaja igumeni Jonafan II. Hän kartutti kirjaston askeettista kokoelmaa 1 500 niteellä.

Muuten kirjaston aihepiiri monipuolistui 1800-luvulla. Liturgisen ja hengellisen kirjallisuuden rinnalle alettiin hankkia eri alojen tietokirjallisuutta: historiaa, arkeologiaa, hydrologiaa, meteorologiaa, maantiedettä, kasvitiedettä ja maataloutta käsitteleviä teoksia. Tämä kirjallisuus palveli monitoimisen luostarin kehitystä ja laajenevaa elinkeinorakennetta. Myös vieraskielinen kirjallisuus ja kaunokirjallisuus kuuluivat hankintojen piiriin.

Valamon luostarin julkaisutoiminta

Valamon luostarin julkaisutoiminta alkoi vuonna 1863. Tuolloin julkaistiin igumeni Damaskinin aloitteesta P. I. Balašovin suurikokoinen värilitografia-albumi Sobranïe vidov městnostej ostrova Valaama. Teos kuvasi Valamon luostarisaarten näkymiä sekä keisari Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan vierailua luostariin.

Julkaisutoiminta on jatkunut 1860-luvulta aina nykypäivään saakka. Aluksi julkaistiin luostarin historiaan ja kilvoitteluelämään liittyviä venäjänkielisiä teoksia. Luostarin historiaa hahmotettiin nyt ensi kertaa laajasti painettuun sanaan. Teosten sisältämän aineiston pohjalta kirjoitettiin uusia, pyhiinvaeltajille tarkoitettuja kirjasia. Kirjoittajat olivat usein tuon ajan kirkkohistorioitsijoita ja hagiografeja. Osa teoksista on veljestön kirjoittamia, kuten arkkimandriitta Pimenin henkilökuvat luostarin kilvoittelijoista. Luostarin valokuvausateljeen kuvista toimitettiin lisäksi eri aikoina useita kuva-albumeja.

Suomenkielinen julkaisutoiminta käynnistyi 1920-luvulla, jolloin luostarin johtokunta julkaisi ensimmäisen suomenkielisen yleisesityksen Valamon luostarista. 1930-luvulla alettiin säännöllisesti julkaista suomennettua hengellistä ja askeettista kirjallisuutta.

Evakuoinnin jälkeen Valamon julkaisutoiminta pääsi uuteen nousuun vasta 1980-luvulla. 2010-luvulle tultaessa Valamon luostarin kirjasarjassa oli julkaistu yli 200 teosta. Luostarin yhteydessä toimii myös Valamon kirjakerho, joka välittää jäsenilleen luostarin julkaisemia teoksia ja muuta ortodoksista kirjallisuutta.

Luostarin kirjaston kokoelmissa on arkistokappaleina kaikki Valamon luostarin julkaisut. Uudempia julkaisuja voi lainata uudesta kokoelmasta.

Heinäveden Valamo, Valamon luostarin kirjaston uusi alku

Suurin osa Valamon kirjaston kokoelmasta tuotiin Suomeen, kun luostari evakuoitiin helmikuussa 1940. Papinniemellä kirjat varastoitiin kärryvajan ullakolle, missä kirjoja säilytettiin melkein kaksikymmentä vuotta. Osa kirjoista sijoitettiin veljestön käytössä olleeseen käsikirjastoon. Vuonna 1959 noin 14 000 nidettä luovutettiin säilytettäväksi Helsingin yliopiston kirjaston (nykyisen Kansalliskirjaston) varastokirjastoon Urajärvelle. Helsingin yliopiston kirjaston Slaavilainen osasto luetteloi kokoelman. Tämän kortistomuotoisen luettelon jäljenteet ovat Heinäveden Valamon kirjastossa.

Kirjaston evakkoaika päättyi vuonna 1984, jolloin kulttuurikeskuksessa sijaitseva kirjastotila valmistui. Heinäveden Valamon luostarikirjaston rakentajaksi tuli nykyinen KP metropoliitta Ambrosius. Hänen hankintojensa pohjalle on syntynyt kirjaston uusi kokoelma, joka jatkaa Laatokan Valamon kirjaston askeettista perinnettä nykyajassa. Laatokan Valamon kirja- ja käsikirjoituskokoelma kotiutettiin uuden kirjastorakennuksen holvitilaan Urajärveltä 1990-luvulla ja se järjestettiin Pyhän Synodin luokituksen mukaisesti.

Bysanttilaisen kahdeksankulmion alla sijaitsee monikielinen ja monikulttuurinen uusi kokoelma. Se sisältää yhtä hyvin kristillisen hiljentymiskirjallisyyden ydinalueet kuin omassa ajassamme olevan kutsun yksinkertaiseen, luomakuntaa kunnioittavaan elämäntapaan.
 

Alkuperäinen teksti: Pia Koskinen-Launonen. Tekstiä päivittänyt 2017 Virva Suvitie.